Kuljetuspalvelua Mikkelin alueella

Tilaukset autoihin

0440 707031

0440 707051

Toimimme Mikkelin ja Etelä-Savon alueella tarjoten luotettavia ja turvallisia tilataksi-, inva- ja paaritaksikuljetuksia. Yrityksen toiminta alkoi vuonna 1986. 

Tarjoamme käyttöönne kaksi tilataksia 1+8 henkilön MB Sprinter monikäyttöautoa, jotka mukautuvat niin edustusajoon, kuin pyörätuoli- ja kiireettömiin paaritaksikuljetuksiin. Ammattitaitoiset ja kokeneet kuljettajamme takaavat kuljetusten onnistumisen.

Kuljettajamme käyttävät tilanteen vaatiessa tai halutessanne maskeja. 

Tervetuloa kyytiin!

Yhteydenotto

Tarjoamme turvallisten kuljetusten lisäksi asiointipalveluna mm. kaupassa tai apteekissa käyntiä sopimuksen mukaan. Kuljettajamme huolehtivat asianmukaisesta hygieniatasosta ja tavaroiden toimituksesta.  

 Soita suoraan kuljettajalle ja sovi kuljetuksista! 

Juha 0440707031, Sami 0440707051

Voit myös ottaa meihin yhteyttä ylläolevalla lomakkeella.

Taksimatkan hinta muodostuu perusmaksusta, kilometripohjaisesta matkataksasta sekä odotusajan ja hidasajon maksuista.

Odotusaikaa syntyy taksin odottaessa asiakasta esimerkiksi lähtöosoitteessa. Hidasajoa syntyy esimerkiksi silloin, kun taksi on paikoillaan liikennevaloissa tai matelee ruuhkassa.

Matkan hinnan muodostaa Mittauslaitedirektiivin mukainen sinetöity taksamittari, joka takaa sen että mittauslaite on kalibroitu ja mittarin mittaama kilometri oikeasti on kilometri. Taksamittari mittaa joko matkaa tai aikaa, ei molempia samanaikaisesti.

Maksaminen

Matkan voi maksaa yleisimmillä maksukorteilla ja käteisellä. Sopimuksen mukaan voimme myös laskuttaa kuljetuksen, jolloin hintaan lisätään 5 euron laskutuslisä.

Hinnat sisältävät alv 10%.

Taksimatkan hintaan vaikuttavat viikonpäivä, vuorokaudenaika, odotusaika, matkan pituus ja siihen kuluva aika sekä matkustajien lukumäärä.

Odotusaikaa syntyy taksin odottaessa asiakasta esimerkiksi lähtöosoitteessa. 

Matkan hinnan muodostaa Mittauslaitedirektiivin mukainen sinetöity taksamittari, joka takaa sen että mittauslaite on kalibroitu ja mittarin mittaama kilometri oikeasti on kilometri. Taksamittari mittaa matkaa ja  aikaa samanaikaisesti. Hinnat sisältävät arvonlisäveroa 10%.

Maksaminen

Matkan voi maksaa yleisimmillä maksukorteilla ja käteisellä. Sopimuksen mukaan voimme myös laskuttaa kuljetuksen, jolloin hintaan lisätään 5 euron laskutuslisä.

 

ATX-Palvelu Oy

Y-tunnus 2162896-4

atx.palvelu(at)taksimikkeli.fi

ATX-Palvelu Oy:n tietosuojaseloste

Tämä rekisteri - ja tietosuojaseloste koskee: ATX-Palvelu Oy:n asiakasrekisteri

Rekisterinpitäjän yhteystiedot ATX-Palvelu Oy (jäljempänä ” ATX-Palvelu ”) Y – tunnus 2162896-4 Silvastinkuja 3, 50500 Mikkeli . Puhelinnumero 044 4807108 Sähköpostiosoite: atx.palvelu@taksimikkeli.fi

Henkilötietojen käsittelyn oikeusperuste ja tarkoitus

Henkilötietojesi käsittelyn oikeusperuste on asiakas tai sopimussuhde, joissa olet osapuolena tai edustat tällaista osapuolta, tai näiden sopimusten tekemistä edeltävien toimenpiteiden toteuttaminen pyynnöstäsi. Henkilötietojasi käsitellään myös asiakassuhteen kehittämiseksi. Tällöin henkilötietojesi käsittelyn oikeusperusteena on oikeutettu etu. Käsittelemme henkilötietojasi seuraaviin tarkoituksiin: Sopimusten täytäntöönpano, tiedotteiden lähettämiseen (palvelu-, häiriö-, ja muut tiedotteet jotka liittyvät tilaamaasi palveluun), laskutus, palvelun toteuttaminen, asiakassuhteen hoitamiseen ja kehittämiseen. Henkilötietojesi käsittelyn oikeusperusteena on myös ATX-Palvelun lakisääteisten velvoitteiden noudattaminen. Lakisääteisiin velvoitteisiimme kuuluu mm: Raportointi viranomaisille pyydettäessä, riskienhallintaan liittyvät velvollisuudet, kuten luottotietojen tarkistaminen, maksupalveluihin liittyvät vaatimukset ja velvollisuudet.

Rekisterin tietosisältö

Keräämme sinusta sellaisia perustietoja mitä tarvitsemme asiakkailtamme: henkilön nimi, yhteystiedot, organisaatio, asema, tiedot tilatuista palveluista ja tuotteista, laskutustiedot ja muut asiakassuhteeseen liittyvät tiedot.

Säännönmukaiset tietolähteet

Niiden tietojen lisäksi mitä itse meille toimitat, keräämme sinusta julkisesti saatavilla olevia henkilötietoja seuraavista
lähteistä: viranomaisten ylläpitämät rekisterit esim. yritysrekisterit, pakotelistat (kansainvälisten järjestöjen, kuten
EU:n tai YK:n ylläpitämät listat), luottotietorekisterit ja muilta kaupallisilta tiedonvälittäjiltä, jotka antavat tietoja
esimerkiksi tosiasiallisista edunsaajista ja poliittisesti vaikutusvaltaisista henkilöistä

Säännönmukaiset tietojen luovutukset

ATX-Palvelu Oy ei luovuta henkilötietojasi säännönmukaisesti muille tahoille.

Henkilötietojen siirtäminen

Henkilötietojasi ei siirrettä EU:n tai ETA:n ulkopuolelle.

Henkilötietojen säilytysaika

Säilytämme henkilötietojasi asiakassuhteen päätyttyä niin kauan kuin niitä tarvitaan oikeuksiemme valvomiseen tai niin kauan kuin sovellettava laki ja säännökset edellyttävät.

Rekisterin suojauksen periaatteet

Tietojen käsittelyssä noudatetaan huolellisuutta ja tietojärjestelmien avulla tiedot suojataan asianmukaisesti. Rekisterinpitäjä huolehtii tietojen ja palvelimien käyttöoikeuksista. Henkilötietoja käsitellään luottamuksellisesti vain niiden työntekijöiden toimesta, joiden toimenkuvaan se kuuluu. ATX-Palvelun työntekijöillä on salassapitosopimus.

Rekisteröidyn oikeudet

Rekisteröidyllä on oikeus tarkastaa, korjata tai poistaa henkilötietosi. Tarkastus- ja/tai korjauspyyntö henkilötietoihisi on tehtävä kirjallisesti osoitteeseen ATX-Palvelu Oy GDPR Silvastinkuja 3 50500 Mikkeli Sinulla on tietyissä tietosuoja-asetuksessa määritellyissä tilanteissa oikeus kieltää ATX-Palvelu Oy:tä käsittelemästä sinua koskevia henkilötietoja. Sinulla on aina oikeus kieltää henkilötietojesi käsittely suoramainontaa, ja markkina- ja mielipidetutkimuksia varten. Sinulla on myös koska tahansa oikeus peruttaa suoramainontaa varten antamasi suostumus. Pyyntö kieltää henkilötietojesi käsittely tai suostumuksen peruutus on tehtävä kirjallisesti osoitteeseen: ATX-Palvelu Oy GDPR Silvastinkuja 3 50500 Mikkeli Oikeus tehdä valitus valvontaviranomaiselle ATX-Palvelu pyrkii ratkaisemaan kaikki henkilötietojesi käsittelyyn liittyvät erimielisyydet suoraan sinun kanssasi. Jos et kuitenkaan ole tyytyväinen tapaan, jolla ATX-Palvelu käsittelee henkilötietojasi, sinulla on oikeus tehdä tästä valitus valvontaviranomaiselle eli Tietosuojavaltuutetun toimistolle.

Tietosuojavaltuutettu

Sähköposti: tietosuoja@om.fi Puhelinnumero: 029 56 66700

Muutokset tietosuojaselosteeseen

ATX-Palvelu pidättää oikeuden muuttaa ja päivittää tätä tietosuojaselostetta, milloin vain ilmoittamalla tästä ATX-Palveluin kotisivuilla(www.atxpalvelu.fi).

Suosittelemme, että tutustut tietosuojaselosteen sisältöön säännöllisesti. Ajankohtainen versio tietosuojaselosteesta löytyy aina ATX-Palvelu Oy:n verkkosivuilta.